Kunkun Uutiset

 

Vuorenkylän XXV Kesäjuhlilla valittu Kuningas Jouni Hokkanen

 

Historiallista perimätietoa

 

Elettiin Ruotsi-Suomen valtiomahdin kulta-aikaa ja maassa sattui olemaan sellainen vaihe, että kuningas ei ollut kovin sotaisalla tuulella, joten hänellä oli aikaa kuljeskella maakunnissa. Maakuntamatkoillaan, jonka tyyppisiä nykyisetkin hallitsijat Suomessa toteuttavat, hän ajautui Hämeen ja Savon rajamaille, jonnekin Kustavuksen pitäjään.
Rahvas ja aateliset seurasivat uteliaina hänen kulkuaan. Kansanjoukosta kuningas huomasi komean nuorukaisen, ihan itsensä näköisen. Hän alkoi ihmettelemään, että onpas siinä tutunnäköinen kaveri, aivan veljeksi sopisi. Kuninkaan uteliaisuus heräsi ja hän alkoi kyselemään, että olisiko nuorukaisen äiti asunut joskus Tukholmassa. Hänelle vakuutettiin, että ehei, ei, ei ollenkaan, hän on ikänsä asunut Kustavuksen syrjäkylillä, ihan sen pohjoiskulmilla. Samalla kuitenkin tuli ilmi, että pojan isä oli ollut kuninkaan hovissa tallimiehenä. Tästä kuningas ilostui niin, että nimitti koko pitäjän kuningaskunnakseen.
Perustuneeko tähän vanhaan tarinaan se, että kuningaskunnan pohjoiskulmilla on muodostunut nykyisinkin tavaksi valita kylän oma kuninkaallinen vuosittain alkaen vuodesta 1988.

Lainaus kirjasta: Taskussa eilinen päivä